Saija Luukkaselle vuoden 2025 LOUHI-palkinto

Women in Mining Finland on myöntänyt vuoden 2025 LOUHI-palkinnon Saija Luukkaselle, Oulu Mining Schoolin johtajalle ja WiM Finlandin ensimmäiselle puheenjohtajalle.

LOUHI-palkinto jaetaan vuorovuosin henkilölle ja organisaatiolle. Vuonna 2025 palkinto myönnettiin kolmatta kertaa, ja ehdokkaita sai esittää avoimesti.

Palkintoraati nosti perusteluissaan esiin erityisesti Luukkasen pitkäjänteisen työn Oulun yliopiston opiskelijoiden sekä ulkomaalaisten naisopiskelijoiden parissa:

"Työ Oulun yliopiston opiskelijoiden parissa, erityisesti ulkomaalaisten naisopiskelijoiden kanssa, on ollut vakuuttavaa jo vuosien ajan. Saija ei hae näkyvyyttä itselleen, vaan tulokset puhuvat puolestaan. Monet naiset ovat hänen ansiostaan saaneet kaivosalan ammatin, jota he eivät olisi voineet saavuttaa kotimaassaan. Työ on ollut pitkäjänteistä ja jatkuu edelleen. Saija huolehtii myös siitä, että tasa-arvo säilyy opiskelijoiden keskuudessa Suomessa."

Luukkanen kertoo olevansa tunnustuksesta kiitollinen ja korostaa tasa-arvoisten mahdollisuuksien merkitystä koko alan kehitykselle.

"Luonnollisesti olen erittäin kiitollinen, otettu ja liikuttunut tästä yllättävästä huomionosoituksesta. Koen olevan tämän alan, sen kehittymisen ja kaikkien alalla toimivien etu, että ihan jokaiselle halukkaalle luodaan tasaväkisiä mahdollisuuksia toimia heidän taustoistaan riippumatta. Heterogeeninen työympäristö rikastaa elämää ja laajentaa perspektiiviä!

WiMin kaltaisia järjestöjä todella tarvitaan tasa-arvon edistämisessä. Iso kiitos, WiM! Upeasti olette nousseet näkyvään ja merkittävään rooliin keskeisenä toimijana alallamme!"

Lämmin kiitos Saijalle pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä tasa-arvon, monimuotoisuuden ja koko kaivosalan kehittämisen eteen.